Riikka Ylikosken resepti menestykseen on avoimuus uudelle

Riikka Ylikoski

29.12.2021

Betolar_values_1200px

Betolarin talousjohtaja Riikka Ylikoski innostuu liiketoiminnan haasteista ja ratkaisujen löytämisestä - oli kyse sitten yrityksen rahoituksesta, liiketoiminnan kehittämisestä tai muutosprosesseista. Hänelle merkityksellistä on yrityksen tarkoitus osana suurempaa kokonaisuutta.

Riikka_7157_2000px

Betolarin CFO:na toimivan Riikan vastuualueisiin kuuluvat hallinto- sekä tukifunktiot mukaan lukien talous, HR, viestintä ja IT. Vankka talousosaaminen sekä tiimityöskentely ovat Riikan vahvuuksia, ja kaupallisen osaamisen lisäksi hän on uransa varrella syventänyt johtamistaitojaan muun muassa positiivisen psykologian avulla. Riikka uskoo positiivisen yrityskulttuurin vaikuttavan yrityksen kokonaisvaltaiseen menestykseen.

Voimakasta kansainvälistä kasvua hakevalle ja globaaleilla markkinoilla toimivalle Betolarille talousasiat ja huippuammattilaisten työn johtaminen ovat ensisijaisen tärkeitä osa-alueita. Betolar hakee riveihinsä aktiivisesti uusia osaajia tekemään merkityksellistä työtä rakennusteollisuuden vihreän murroksen mahdollistamiseksi.

Miten talousasiat ja maailman pelastaminen sovitetaan yhteen?

– Helpostikin, olen äärimmäisen innostunut työstäni Betolarilla ratkaisemassa globaaleja ympäristö- ja ilmastohaasteita. Monilla tahoilla on kaikki mahdollisuudet ja keinot ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Tarvitaan vain avointa mieltä, periksiantamattomuutta ja rohkeutta viedä suunnitelmat myös toteutukseen. Luonnollisesti tähän tarvitaan myös kannustavaa lainsäädäntöä ja riittävä rahoituspohja – sekä yhteistyötä.

Miksi Betolar on kiinnostava työnantaja?

– Betolar on aidosti innovatiivinen yritys, jolla on maailmaa mullistava kansainvälisesti skaalautuva liikeidea. Tarjoamme kansainvälisesti kiinnostavia uramahdollisuuksia osana kasvavaa start-up yritystä viemässä suomalaista kiertotalouden innovaatio-osaamista maailmalle. Meille tärkeää on erilaisuuden kunnioittaminen ja tiimimme moniammatillinen osaaminen.

– Mottonamme voisi olla ”think big and think far” – lyhyessäkin ajassa saa uskomattomia asioita aikaan, kun kaikilla on sama tahtotila ja selvä visio ja tavoitteet. Rapatessa roiskuu eli ei kannata pienistä asioista kantaa huolta, jos suunta on oikea.

Mikä tekee työstä merkityksellisen? 

– Se, että voi toimia yhdessä muiden kanssa jonkin yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Uskon vahvasti positiiviseen psykologiaan työhyvinvoinnin tukemisessa. Rennolla asenteella johtamisessa ja keskinäisellä luottamuksella saa aikaan parempia tuloksia kuin päälle painamisella. Joustavuus lisää motivaatiota ja luovuutta. Motivoitunut työntekijä keksii herkemmin luovia ratkaisuja ja haluaa etsiä vastauksia, mutta uskaltaa myös kyseenalaistaa ja kysyä oikeita kysymyksiä. Uskon, että mikään ei ole mahdotonta, kun motivoituneet ja ammattitaitoiset ihmiset tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään.

 

Miten voimme auttaa? 

Jätä viesti niin vastaamme sinulle kolmen työpaivän kuluessa.