Tiedotteet

Betolar palkittiin kiertotalouden edelläkävijänä pörssissä

Kirjoittanut Betolar | 17.5.2022

Lehdistötiedote

17.5.2022 klo 21:30

Betolar palkittiin kiertotalouden edelläkävijänä pörssissä

Betolar palkittiin kiertotalouden edelläkävijänä historian ensimmäisessä Pörssigaalassa Finlandia-talolla Helsingissä 17.5.2022. Betolarin palkitsemisperusteissa todettiin, että yritys noudattaa ympäristön ja ilmaston huomioivaa, kiertotalouteen pohjautuvaa ansaintalogiikkaa.

”Henkilöstömme rohkea toiminta ja asiakkaidemme ympäristövastuullinen ennakkoluulottomuus ovat saaneet betoniteollisuuden vihreän murroksen liikkeelle. Halukkuus luotettavien vähähiilisten betoniratkaisujen teolliseen käyttöönottoon on kasvanut hurjasti. Maailman muuttaminen on innostavaa työtä. Samalla se on myös massiivinen mahdollisuus liiketoiminnalle ja sijoittajille”, Betolarin toimitusjohtaja Matti Löppönen sanoi kiitospuheessaan. 

Huoli ympäristön kantokyvystä on kasvanut viime vuosikymmeninä. Kiertotaloudessa tavoitteena on varmistaa, että tuotteita ja materiaaleja hyödynnetään pitkään ja ympäristöystävällisellä tavalla.

”Rakentamisen materiaaleihin kohdistuvista päästöistä noin kaksi kolmasosaa tulee betonissa käytetyn sementin aiheuttamista CO2-päästöistä. Sementin korvaavia teollisuuden sivuvirtoja hyödyntävä Geoprime-ratkaisumme vähentää välittömästi valtaosan päästöistä ja säästää merkittävästi luonnonvaroja.”

Pörssigaala keräsi yhteen runsaasti suomalaisten pörssiyhtiöiden johtoa, yksityissijoittajia, sijoittajavaikuttajia ja muita rahoitusalan ammattilaisia. Vuosittain järjestettäväksi suunnitellussa tapahtumassa juhlitaan kotimaisen omistajuuden merkitystä, arvopaperimarkkinoiden parhaita käytäntöjä ja kotimaisten pörssiyhtiöiden erinomaista työtä. 

Pörssigaala-tuomaristoon kuuluivat sijoitusbloggaaja, sijoittaja Jasmin Hamid, arvosijoittamisen pioneeri, yksityissijoittaja Mika Heikkilä, suursijoittaja, sijoituskirjailija Tom Lindström, professori Vesa Puttonen ja Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri. Lounasmeri toimi tuomariston puheenjohtaja.

Betolar Oyj
viestintä

Lisätiedot:

Matti Löppönen, toimitusjohtaja, Betolar Oyj, puh. 050 306 6335

Tietoa Betolarista

Betolar Oyj on suomalainen materiaaliteknologiayritys, joka tarjoaa kestävän ja vähähiilisen betonin tuotannon Geoprime®-ratkaisulla. Ratkaisulla muunnetaan useita aiemmin käyttämättömiä, teollisuuden massiivisia sivuvirtoja sementin korvikkeeksi.

Betolarin innovaatio voi vähentää huomattavasti hiilidioksidipäästöjä perinteiseen, sementin käyttöön perustuvaan betonin valmistukseen verrattuna optimoimalla jo olemassa olevia valmistusprosesseja. Betolarin missiona on mahdollistaa globaalisti eri toimialojen vihreän siirtymän, erityisesti rakennus-, prosessi-, ja energiateollisuudessa tarjoamalla ratkaisuja ainutlaatuisen materiaaliteknologiansa hyödyntämiseen.

Betolar on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Lisätietoa www.betolar.com