Tiedotteet

Betolarin kasvava patenttisalkku luo tulevaisuuden liiketoiminnallista arvoa uusien sivuvirtamateriaalien hyödyntämisessä

Kirjoittanut Betolar | 9.6.2022

Betolar Oyj

Yhtiötiedote/sisäpiiritieto

9.6.2022 klo 9.45

Betolarin kasvava patenttisalkku luo tulevaisuuden liiketoiminnallista arvoa uusien sivuvirtamateriaalien hyödyntämisessä

Materiaaliteknologiayhtiö Betolarille on myönnetty patentti, joka koskee menetelmää ja järjestelyä jätemateriaalin käsittelemiseksi sekä muuntamiseksi lujittuvaksi sideaineeksi. Tulevaisuudessa sideaine voidaan hyödyntää kaupallisesti. Siten se muodostaa arvoa jätemateriaalille, joka nykyisellään aiheuttaa kustannuksia.

Betolar on tehnyt arvion, jonka mukaan se pystyy patenttiperheen laajentuessa hyödyntämään keksintöä kansainväliseen kaivosteollisuuteen suuntautuvassa liiketoiminnassaan. Vahvistuvan patenttisalkun arvioidaan kasvattavan yhtiön arvoa pitkällä aikavälillä liiketoiminnan kehittymisen kautta. Patentilla ei arvioida olevan välitöntä vaikutusta Betolarin liiketoiminnalliseen tulokseen.

Kaivosteollisuudessa, metallien talteenotossa ja rikastamisessa syntyy globaalisti valtavia määriä metallipitoisia jätevesiä, lietteitä ja sakkoja, joiden käsittely on monin tavoin hankalaa ja ympäristöturvallisuuden kannalta riskialtista. Jätemateriaalien käsittely ja säilytys edellyttävät kaivosalueilla myös massiivisia altaita.

Betolarin kehittämässä ja patentoimassa menetelmässä lämpökäsitellään bioliuotusprosessissa muodostuvaa jätemateriaalia ja aikaansaadaan sen muuttuminen reaktiiviseksi aineeksi, jolla on sideainepotentiaali. Siitä voidaan yksinkertaisella käsittelyllä valmistaa lujittuvaa sideainetta, jonka avulla voidaan kovettaa ja stabiloida loppusijoitettavaa jätemateriaalia.

”Keksintömme koskee menetelmää, jolla jätevesiä, lietteitä ja sakkoja voidaan käsitellä ja hyödyntää niitä muun muassa kaivosalueella. Jätemateriaaleja, kuten kipsisakkaa, voidaan hyödyntää myös muissa rakennusteknisissä sovellutuksissa, millä on myöhemmässä vaiheessa arvoa Betolarin liiketoiminnalle”, Betolarin innovaatiojohtaja Juha Leppänen kertoo.

Ratkaisun etuna on, että jätevesien käsittelyssä muodostuvat jakeet ja sakat saadaan kovetettua yksinkertaisesti ja kustannustehokkaasti. Kovetetut materiaalit voidaan loppusijoittaa kasoihin ja aumoihin. Tällaisten maanpäällisten varastojen ja loppusijoituspaikkojen käyttö mahdollistaa tila- ja kustannussäästöjä. Se on ennen kaikkea turvallisempaa ympäristön kannalta.

Nestemäisten ja lietemäisten jätemateriaalien sijoittamisesta altaisiin syntyy kustannuksia altaiden koko elinkaaren ajalta. Varastointi edellyttää mittavia investointeja altaisiin sekä jatkuvaa altaiden kunnon seurantaa ja ylläpitoa. Taloudelliset hyödyt syntyvät altaisiin sitoutuvien investointien ja ylläpitokustannusten vähentymisestä. Lisäksi muualla hyödynnettävälle sideaineelle muodostuu arvoa.

Betolarin patenttisalkku vahvistuu nopeasti

Betolar on materiaaliteknologiayhtiö. Tutkimus ja kehitys on sen menestykselle tärkeä liiketoiminnan alue. Yhtiön tavanomaisen tuotekehityksen yhteydessä syntyy innovaatioita, jotka parhaimmillaan johtavat uusiksi lisäarvoa tuottaviksi, patentoitaviksi ratkaisuiksi liiketoiminnan tarpeisiin.

”Kyky tuottaa uusia ratkaisuja sivuvirtojen hyödyntämiselle on olennaista ekosysteemimme toiminnalle. Betolarilla on ikäänsä nähden nopeasti kasvanut patenttisalkku. Olemme saaneet hyväksytyn patentin jo viidelle keksinnöllemme”, Leppänen sanoo. Betolarilla on lisäksi viisi keksintöä prosessissa patentin hyväksymiseksi.

Betolarin IPR-strategian mukaisesti patenttien ensisijaisena tehtävänä on turvata Betolarin ja sen asiakkaiden materiaaliteknologisiin ratkaisuihin perustuva liiketoiminta. Siksi patenttisalkun arvioidaan muodostavan merkittävän komponentin myös yhtiön arvostukselle pitkällä aikavälillä.

Betolar Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

Matti Löppönen, toimitusjohtaja, Betolar Oyj, puh. 050 306 6335, matti.lopponen@betolar.com
Riikka Ylikoski, talousjohtaja, Betolar Oyj, puh. 040 828 2632, riikka.ylikoski@betolar.com
Juha Leppänen, innovaatiojohtaja, Betolar Oyj, puh. 040 544 4861, juha.leppanen@betolar.com

Hyväksytty neuvonantaja:

Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori, puh. +358 9 6162 8000

 

Tietoa Betolarista

Betolar Oyj on suomalainen materiaaliteknologiayritys, joka tarjoaa kestävän ja vähähiilisen betonin tuotannon Geoprime®-ratkaisulla. Ratkaisulla muunnetaan useita aiemmin käyttämättömiä, teollisuuden massiivisia sivuvirtoja sementin korvikkeeksi.

Betolarin tekoälyä hyödyntävä innovaatio voi vähentää huomattavasti hiilidioksidipäästöjä perinteiseen, sementin käyttöön perustuvaan betonin valmistukseen verrattuna optimoimalla jo olemassa olevia valmistusprosesseja. Betolarin missiona on mahdollistaa globaalisti eri toimialojen vihreän siirtymän, erityisesti rakennus-, prosessi-, ja energiateollisuudessa tarjoamalla ratkaisuja ainutlaatuisen materiaaliteknologiansa hyödyntämiseen.

Betolar on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Lisätietoa www.betolar.com